Ärsyttävää. Mietin koko päivän vaan poikakaveria ja mietin et millasta olis jos se tulis käymään taas täällä. Ku sais halata sitä, olla sen kaa, tuntee että se on lähel ja että miten lämmin se on... yms. Ja nyt on taas hitsin ikävä. Ja ärsyttävintä on se ku tietää et se on väsyny eikä sitä jaksais kiinnostaa varmaan mikään täl hetkel. Ikävä sitä ilosta ihmistä.
   Koin ehkä myös ahdistavimman laulutunnin ikinä. Tai siis. Ope käski laulaa silleen ku kuminauhaa vetäis tai siis.. no. Sit en keskittyny mihinkään, en miettiny mitään, en koittanu laulaa kauniisti - en ollu ite siinä mukana ollenkaan. Ja sit se oli hyvä. Jotenki alko ahistaa ihan hitosti ton jälkeen. Tuli semmonen olo ku olis tehny mieli juosta johonki vessaan itkemään ja oksentaa. Oikeesti. Ihan sairas fiilis jotenki että tätäkö se oikeesti sit on? Että sit se on kaunista ku sä ite et ole siinä mukana, kun sua ei kiinnosta, haluisit pois, sattuu ja on ihan vitun paha olla? Sillonko se kuulostaa kauniilta? Onko se muka ainoo tilanne mis osaan olla rento? Sillon ku tuntuu nii vitun pahalta ettei osaa tuntee mitään ja haluis vaan hautautua jonneki?
   Koko aamun soi päässä Zen Caféen Tyhmä, laiska, saamaton ja siis.... en mä tiiä. Epäonnistunu olo. Plus ku on asioita joita haluisin tähänki kirjottaa mut... hitto. Ku ei vaan voi. Ku on luvannu ettei kerro ja tulis vaan lisää paskaa jos kertois ja joku näkis ja hitot. Ahistaa vaan. En tiiä. Tosi kylmä ja semmonen kipee olo. Semmonen ku nuorempana ku en nukkunu ollenkaan ja söin tosi vähän ja oli ihan vitun paska olla. Vois mennä nukkuu tai jotain. Ehkä olo olis parempi. Tai ehkä tää tästä ku on kotona ja angstaa. Tai ehkä mä tarviin vaan oikeesti jotain taukoa elämästä. Hitot jaksa.